sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Naisvoimaa

Tukkimiehen kirjanpiton on kätevä tapa pitää kirjaa raha-asioista. Se on yksinkertainen ja helppo tehdä. Kaikki, mitä tarvitaan on peruslaskutaito ja pala paperia.

Lasku- ja lukutaito eivät kuitenkaan ole itsestään selvyyksiä kaikkialla maailmassa. Siksi jopa yksinkertaisin laskutekniikka on mahdoton käyttää.

Naisten Pankki tukee kehitysmaiden naisia, jotta he voisivat saada paremman toimeentulon itselleen ja lapsilleen. Tuki annaetaan koulutuksena: opetetaan lukemaan ja laskemaan, säästämään ja suunnittelemaan taloutta. Kyläyhteisöihin perustetaan säästö- ja lainaryhmiä, jotta jäsenet voivat turvallisesti säästää  ja lainata   toisillensa pieniä summia. Naiset voivat saada ammattikoulutuksen ja perustaa oman yrityksen.

Ehkä juuri siksi Naisten pankki on valinnut tukkimiehen kirjanpidon logoonsa. Yksinkertaiset menetelmät ovat tehokkaita!


Suomessa Naisten Pankki toimii vapaaehtoisverkostona, joka kerää rahaa toiminnan rahoittamiseksi. 

Pienilläkin summilla saadaan aikaseksi paljon: esimerkiksi 25 eurolla naiselle voi kouluttaa ammatin, jolla hän pääsee uuden elämän alkuun. 


Kotkassa on ryhmä, jolle olen antanut aikaani. Vieressä kuva korukirppikseltä, jolla olemme keränneet  varoja Naisten pankille. Korut tulivat lahjoituksina ja ne myytiin ostajalle sopivaan hintaan, joten kaikki voittivat!