keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Alkukesää Haminassa: Sevov ja Mumiy Troll

Kesä tuntuu tulevan joutuin. Kevät kesti noin viikon verran ja aivan yllättäen oli lehti puussa ja voikukkia takapiha täynnä. Kaunista, jos tykkää voikukista :) 

Aurinko on paistanut lämpimästi viime päivinä ja linnut laulaavat. Satakieli kuulostaa eksoottiselta ja täällä verheyden keskellä olo on kuin olisi etelässä. Ja onhan Hamina huomattavasti etelämpänä kuin Etelä-Savo, joten luonto sen mukaan. Täällä olen nähnyt elämäni ensimmäiset valkovuokot. 

STS Sedov

 Merestä ja merenkulusta saimme tuulahduksen maanantaina, kun venäläinen maailman suurin purjealus vieraili syväsatamassa. Käytiin sitä sitten porukalla ihailemassa ja ei voi sanoa kuin, että aika HIENO oli! Mastoa ja köyttä löytyi, kuten myös miehistöä.




Laiva toi mukanaan myös venäläisen yhtyeen Mumiy Troll:in. He heittivät keikan bastionissa ja sielläkin kannatti olla. Taitaavaa ja energistä, vaikka yhtye ei ollutkaan ennestään minulle tuttu. Tässä kuva keikalta ja alla biisi youtubesta. Suosittelen!