tiistai 5. heinäkuuta 2011

Treeniloki 07/2011

Marko Suomen kuulalokista nappasin ajatuksen tarkastella viimeisen puolen vuoden treenejä.

Olen tallentanut treenitapahtumat HeiaHeia.com sivustolle. Sillä on näppärä ja mukava pitää kirjaa treeneistä. Samalla voi kannustaa kaveria ja asettaa itselle tavoitteita.















Mitä sitten on nähtävissä treenilokistani? Ensinnäkin vaikuttaisin olleen pääasiassa terve, lukuunottamatta tuota yhden viikon jaksoa, jolloin makasin sängyn pohjalll koko viikon. Tosin kuulin, että tuttavani olivat olleet vielä sairaampia (mahatautia ja muuta kivaa), joten ei siitä sen enempäää

Viikkoa kohden on tullut noin viisi merkitää ja kuukautta kohden reilu kaksi kymmentä. Kuukauden tuntimäärät ovat pyörineet lähes kolmessa kymmenessä tunnissa. Minusta tämä kuulostaa paljolta, sillä harrastan nyt enemmän kuin koskaan. Pääasiassa treenimerkinnät koostuvat defendo- ja kahvakuulatreeneistä. Tunteja tulee kävelylenkeistä ja satunnaisista miekkailuseminaareista.

Minulla ei ole mitään säännöllistä treeniohjelmaa, ainoastaan kiinteät defendo-treenit rytmittävät viikkoa. Muutoin kuulailen ja teen muuta fiiliksen ja vuoden ajan mukaisesti. Keväällä oli kiva seikkailla luonnossa, talvella löydän todennäköisesti jonkin uuden rentoutumisharrastuksen jne.

Liikunta koukuttaa, HeiaHeija koukuttaa.