keskiviikko 26. lokakuuta 2011

TRE - ravistetaan jännitykset hartioilta

Törmäsin tähän videoon potku.net:iss, kävin kurssin ja vaikutuin tehosta!


Hämmästyttävän helppo tapa vapauttaa jännitystiloja kehosta. Kroppasi tekee sen omatoimisesti, itse nautit lopputuloksista :)

Menetelmä perustuu ihmisen luontaiseen kykyyn purkaa stressi tärisemällä, myös eläimet tekevät näin ja yleisesti kuulee mm. kolarien jälkeisistä tärinöistä. Tärinän voi käynnistää ilman stressitilannettakin yksinkertaisella liikesarjalla. Tämän jälkeen keho käy haluamansa lihakset läpi ja olo on kuin paremmanlaatuisella hierojalla.

Tapahtuman kuvailu on hieman hankalaa: tärinä tuntuu luonnolliselta , kuintekin samalla tuntuu kuin olisi ulkopuolisten voimien ohjailemana. Lihakseni pystyvät liikkeisiin, joita en pysty tekemään tahdonalaisesti. Esimerkiksi rintarangassani on liikesuuntia, joita en vain osaa tehdä, mutta tässä harjoitteessa liikkeet onnistuvat vaivattomasti. Heti ensimmäisen kerran jälkeen tunsin, että palleani oli rentoutuneempi ja hengitys kulki helpommin.

Parasta menetelmässä on kuitenkin se, että rentoutuminen tapahtuu ilman tietoisen mielen kontrollia, joten päässä risteilevät ajatukset eivät pääse häiritsemään tapahtumaa.